Joulun Tähdet -konserttisarjan maistiaisia huomenna
MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa

Tommi Soidinmäki ja Sani nähdään tänä jouluna yhteisellä Joulun Tähdet -kiertueella. ja esimakua kahden viikon päästä alkavasta kiertueesta saadaan huomenna MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa. Jo pitkään toisensa tunteneet ystävykset ovat jo aiemmin yhdistäneet voimansa kaksi vuotta sitten julkaistulla ensimmäisellä yhteissingellä Ensilunta, joka kuuluu luonnollisesti tulevan kiertueen ohjelmistoon. Myös muita unohtumattomia duettoja on Tommin mukaan luvassa, yhtenä näistä alun perin Aikakoneen tutuksi tekemä Hiljaisuus-biisi, jonka myös Tommi on levyttänyt vuonna 2012.

”Odotan tulevaa kiertuetta innolla; olen tuntenut Sanin jo toistakymmentä vuotta, ja meillä on aina ollut hyvä yhteinen energia – mitä projekteja olemmekaan saaneet yhdessä tehdä”, Soidinmäki kertoo ja kehuu Sanin vahvaa tulkintaa.

Kaksikon kiertue alkaa 9. joulukuuta Pirkkalan kirkosta ja jatkuu Seinäjoen Törnävän kirkkoon, Viitasaaren kirkkoon, Ylivieskan Akustiikkaan, Tyrnävän kirkkoon ja Vanajan kirkkoon Hämeenlinnassa. Kirkot rakennuksina ovat kummallekin erityislaatuisia esiintymispaikkoja.

”Musiikkiluokalta lähtien olen rakastanut laulamista kirkoissa. Olen ollut monissa Sulasolin kuoroissa mukana lapsesta asti, ja kirkko on ollut minulle rauhoittumisen paikka näiden hektisten keikkojen lomassa”, myös Savonlinnan Oopperajuhlakuoron riveissä nuorempana loistanut Sani luonnehtii.

Soidinmäelle joulukiertueiden tekeminen on aina erityislaatuinen mahdollisuus, joka tuo oman uuden näkökulmansa artistin työhön. Tommin tekemät Joulun hiljaisuus -kiertueet ovat keränneet tuhansia kuulijoita vuosien mittaan, ja hänen ensimmäinen joululevynsä Joulun hiljaisuus (2012) valittiin radiotoimittajien äänestyksessä Vuoden joululevyksi ilmestymisvuonnaan.

”Joulukonserteista on tullut minulle yksi tärkeä osa keikkavuotta, ja on ollut ilo tehdä joulukonserttikiertueita jo vuodesta 2006 eri kokoonpanojen kanssa.”


”Kun konserteissa saa laulaa loistavan kokoonpanon kanssa, on se itsellekin merkki joulunvieton lähestymisestä, Se on se lämmin hetki, jonka saan viettää omien läheisten kesken kerran vuodessa. Toivon sydämestäni, että ihmiset tulisivat tänä vuonna Joulun Tähdet -konsertteihin, sillä uskon että hieno kemia Tommi Soidinmäen kanssa ei jätä kylmäksi”, Sani kertoo.

Kiertueen taiteilijoiden kemia on toiminut niin hyvin, että Tommi uskoo yhteiskiertueesta tulevan perinteen.

”Hienoa lähteä kiertämään ympäri Suomea jälleen uudenlaisen kokoonpanon kanssa! Tästä tulee huippujuttu!”

Tommi Soidinmäki & Sani: Joulun Tähdet -konserttikiertue:

09.12 Pirkkalan kirkko, Pirkkala
10.12 Törnävän kirkko, Seinäjoki
16.12 Viitasaaren kirkko, Viitasaari
19.12 Akustiikka, Ylivieska
21.12. Tyrnävän kirkko, Tyrnävä
22.12 Vanajan kirkko, Hämeenlinna



Liput kaikkiin konsertteihin ovat nyt myynnissä Ticketmasterissa.

Kaikki ennakkoliput 28€, (sis. palvelumaksun + toimituskulut)
Ovelta 30€


Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään.


 

Lisätiedot konserteista, isoresoluutioiset kuvat ja artistien haastattelupyynnöt liittyen Joulun Tähdet -kiertueeseen:


Minni Kumpuvuori
Ohjelmapalvelu Dragonwhite Oy
050 517 1671
minni@dragonwhite.com
www.dragonwhite.com

Share in
Tagged in