Joulun Tähdet -konserttisarja vie ystävykset kirkkoihin
ympäri Suomen




Tommi Soidinmäki ja Sani nähdään tänä jouluna yhteisellä Joulun Tähdet -kiertueella. Jo pitkään toisensa tunteneet ystävykset ovat jo aiemmin yhdistäneet voimansa kaksi vuotta sitten julkaistulla ensimmäisellä yhteissingellä Ensilunta, joka kuuluu luonnollisestitulevan kiertueen ohjelmistoon. Myös muita unohtumattomia duettoja on Tommin mukaan luvassa, yhtenä näistä alun perin Aikakoneen tutuksi tekemä Hiljaisuus-biisi, jonka myös Tommi on levyttänyt vuonna 2012.

”Odotan tulevaa kiertuetta innolla; olen tuntenut Sanin jo toistakymmentä vuotta, ja meillä on aina ollut hyvä yhteinen energia – mitä projekteja olemmekaan saaneet yhdessä tehdä”, Soidinmäki kertoo ja kehuu Sanin vahvaa tulkintaa.

Kaksikon kiertue alkaa 9. joulukuuta Pirkkalan kirkosta ja jatkuu
Seinäjoen Törnävän kirkkoon, Viitasaaren kirkkoon, Ylivieskan
Akustiikkaan, Tyrnävän kirkkoon ja Vanajan kirkkoon
Hämeenlinnassa. Kirkot rakennuksina ovat kummallekin
erityislaatuisia esiintymispaikkoja.

”Musiikkiluokalta lähtien olen rakastanut laulamista kirkoissa. Olen ollut monissa Sulasolin kuoroissa mukana lapsesta asti, ja kirkko on ollut minulle rauhoittumisen paikka näiden hektisten keikkojen lomassa”, myös Savonlinnan Oopperajuhlakuoron riveissä nuorempana loistanut Sani luonnehtii.

Soidinmäelle joulukiertueiden tekeminen on aina erityislaatuinen mahdollisuus, joka tuo oman uuden näkökulmansa artistin työhön. Tommin tekemät Joulun hiljaisuus -kiertueet ovat keränneet tuhansia kuulijoita vuosien mittaan, ja hänen ensimmäinen joululevynsä Joulun hiljaisuus (2012) valittiin radiotoimittajien äänestyksessä Vuoden joululevyksi ilmestymisvuonnaan.

”Joulukonserteista on tullut minulle yksi tärkeä osa keikkavuotta, ja on ollut ilo tehdä joulukonserttikiertueita jo vuodesta 2006 eri kokoonpanojen kanssa.”

Konserttikiertueella kaksikkoa säestää Tommin bändi Vastakaiku:

Lasse Asu – puhaltimet,
Joona Lehto – kitarat,
Topias Lehtola – lyömäsoittimet ja viulu,
Tapio Leppänen – miksaus sekä
Jenni Kupari-Soidinmäki – piano.

”Kun konserteissa saa laulaa loistavan kokoonpanon kanssa, on se
itsellekin merkki joulunvieton lähestymisestä, Se on se lämmin hetki,
jonka saan viettää omien läheisten kesken kerran vuodessa. Toivon
sydämestäni, että ihmiset tulisivat tänä vuonna Joulun Tähdet
-konsertteihin, sillä uskon että hieno kemia Tommi Soidinmäen kanssa ei jätä kylmäksi”, Sani kertoo.

Kiertueen taiteilijoiden kemia on toiminut niin hyvin, että Tommi uskoo
yhteiskiertueesta tulevan perinteen.

”Hienoa lähteä kiertämään ympäri Suomea jälleen uudenlaisen
kokoonpanon kanssa! Tästä tulee huippujuttu!”
 

Tommi Soidinmäki & Sani: Joulun Tähdet -konserttikiertue:

09.12 Pirkkalan kirkko, Pirkkala
10.12 Törnävän kirkko, Seinäjoki
16.12 Viitasaaren kirkko, Viitasaari
19.12 Akustiikka, Ylivieska
21.12. Tyrnävän kirkko, Tyrnävä
22.12 Vanajan kirkko, Hämeenlinna


Liput kaikkiin konsertteihin ovat nyt myynnissä Ticketmasterissa.
Kaikki ennakkoliput 28€, ( + toimituskulut)
Ovelta 30€

Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään.
 
Lisätiedot konserteista, isoresoluutioiset kuvat ja artistien
haastattelupyynnöt liittyen Joulun Tähdet -kiertueeseen:

Minni Kumpuvuori
Ohjelmapalvelu Dragonwhite Oy
050 517 1671
minni@dragonwhite.com
www.dragonwhite.com
Share in
Tagged in