* Kymmenen konserttisalia maalis-huhtikuussa 2017.

* Lipunmyynti alkaa 14.12.2016.

 

Mietin mikä sana kuvaisi esittämääni musiikkia ja tulkintojani lähivuosilta. Yksi näistä sanoista oli ”hauras”. Se kuulostaa hyvältä, ja antaa ohjenuoran, kun valitsemme ja sovitamme ohjelmistoa. Tarkoitukseni on omaan tyyliini esittää kappaleita, joista pidän ja joihin koen, että minulla on annettavaa. Genrerajoja nämäkään konsertit eivät tule tuntemaan. Tunnelma tulee olemaan välillä voimakas, välillä intiimi ja… niin, kenties hauraskin”, Jarkko Ahola kuvaa kevään konserttisalikiertuettaan.

Jarkko Ahola on yksi Suomen arvostetuimmista laulajista. Karismaattisen Aholan ura alkoi yli kymmenen vuotta sitten korkealta ja kovaa laulavana Teräsbetoni-yhtyeen keulakuvana.

Vuoden 2015 Tähdet, tähdet -ohjelman jälkeen hän teki yhtyeensä kanssa 22 My Way -konserttia ympäri Suomen. Kaikki konsertit olivat jo ennakkoon lähes loppuunmyytyjä.

Aholan meriittilistalta löytyy lukuisia kulta- ja platinalevyjä, mm. Teräsbetoni– ja Raskasta Joulua -kokoonpanoista sekä Ave Maria  ja Suojelusenkeli joululevyistään. Viimeisimmän kultalevynsä hän sai nyt marraskuun lopulla julkaistusta Romanssi-levystään.

Konsertit:­­
pe 03.03  Jyväskylä, Paviljonki (Ticketmaster)
la  04.03  Joensuu, Carelia  (Ticketmaster) LOPPUUNMYYTY
pe 17.03  Pori, Promenadi (Ticketmaster) LOPPUUNMYYTY
la  18.03  Helsinki, Savoy-teatteri (Lippupiste) LOPPUUNMYYTY
pe 24.03  Lahti, Sibeliustalo (Lippupiste)
to 06.04  Tampere, Tampere-talo (Lippupiste) LOPPUUNMYYTY
pe 07.04  Seinäjoki, Törnävä-sali  LOPPUUNMYYTY
pe 21.04  Turku, Logomo (Lippupiste)

Lisäkonsertit ( lipunmyynti alkaa 16.01.2017) :

to 13.04   Oulu, Madetojan sali ( Ticketmaster)

pe 14.04   Ylivieska, Akustiikka LOPPUUNMYYTY

Lipunmyynti:
www.ticketmaster.fi , www.lipputoimisto.fiwww.lippu.fi

Aikataulu:
Ovet klo 18.00
Showtime 19.00
Kesto noin 2 h sis. väliajan

Pressikuvia: 

http://www.dragonwhite.com/artisti/j-ahola/
www.dragonwhite.com
www.jahola.com

Lisätiedot ja haastattelut:
Minni Kumpuvuori, 050 5171 671, minni@dragonwhite.com

Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään

Share in
Tagged in