Jarkko Ahola mukaan Tähdet Tähdet -sarjaan

Minni Yleinen

Tähdet, tähdet -sarjan toisen tuotantokauden artistit julkistettiin tiistaina 20. tammikuuta Kampin kauppakeskuksessa. Tänä vuonna mukana myös karismaattinen Jarkko Ahola. http://www.mtv.fi/viihde/ohjelmat/tahdet-tahdet/uutiset/artikkeli/tassa-he-viimein-ovat-uudet-tahdet-tahdet-artistit/4708286

Jarkko Ahola Rumban listakärkeen

Minni Yleinen

Karismaattisen solistin kaksi soololevyä nappasivat Rumban listakärjen haltuun vuoden ensimmäisellä listalla. Ensimmäiseksi sijoittui jo aiemmin platinaa saavuttanut Ave Maria (2012) , toiseksi Suojelusenkeli (2014), joka myös myi kultaa heti ilmestymisvuonnaan. Rumban Albumilistan vuosilistalla 2014, Suojelusenkeli saavutti sijan 13, ollen näin korkein sijoittunut joululevy. http://www.rumba.fi/listat/uusi-vuosi-jarkko-aholan-kujeet-rumban-listalla/

Arion legendaarisen japanilaisen Loud Park-festivaalin lavalle

Minni Yleinen

Kotimainen Arion valmistautuu toiseen Japanin-keikkamatkaansa. Nuorista soittajista koostuva metallibändi on buukattu esiintymään 18.-19.10. vietettävälle Loud Park –festivaalille. Loud Park on yksi Japanin suurimmista festivaaleista, jolla Arionin lisäksi tänä vuonna soittavat muun muassa Manowar, Dream Theater, Kreator ja Within Temptation. Arion tuli suuren yleisön tietoisuuteen vuoden 2013 Uuden musiikin kilpailun kautta. …

Arionin ylistetty debyyttialbumi ’Last of Us’ ponkaisi suoraan Suomen virallisen listan sijalle 13

Minni Yleinen

Infernon jo vuoden metallidebyytiksi ennustama levy on saanut pääosin todella ylistävää kritiikkiä Suuren yleisön tietoisuuteen vuoden 2013 Uuden Musiikin kilpailusta nousseen metallibändi Arionin elokuun 22. päivä Suomessa julkaistu esikoisalbuminsa ’Last of Us’ meni suoraan Suomen virallisen listan sijalle 13. Huolella tehty levy sisältää kymmenen biisiä, jotka esittelevät uuden kotimaisen metallisuuruuden, …

Moottörin Jyrinän singlelle kultaa

Minni Yleinen

Moottörin Jyrinä on vuonna 2000 perustettu hevibändi, joka soittaa heviä lapsille sekä lapsenmielisille. Musiikki on kunnon heavya sillä erotuksella, että sanoitukset on suunnattu lasten korville. Moottörin Jyrinä on ollut tiiviisti studiossa työstämässä uutta materiaalia ja siinä sivussa yhden yhtyeen suosikkisinglen ”On aika mennä nukkumaan” myynti ylitti kultarajan.

Arion juhlistaa albuminsa Suomen julkaisua Tavastialla

Minni Yleinen

  Suomen lisäksi Last of Us julkaistaan Itävallassa, Saksassa, Sveitsissä ja Taiwanissa. Japani ja Etelä-Korea julkaisivat levyn jo heinäkuussa. Suuren yleisön tietoisuuteen vuoden 2013 Uuden Musiikin kilpailusta noussut metallibändi Arion julkaisee esikoisalbuminsa ’Last of Us’ Suomessa 22.8.2014. Huolella tehty levy sisältää kymmenen biisiä, jotka esittelevät uuden kotimaisen metallisuuruuden. Melodista metallia …

Tuoni kiertää The Hauntedin kanssa minirundin Suomessa

Minni Yleinen

Keväälle suunniteltu kiertue siirtyi tälle syksylle  ja uudet kiertuepäivät ovat: THE HAUNTED (SWE) + TUONI Tiistai 23.9.2014 Jyväskylä, Lutakko. Keskiviikko 24.9.2014 Helsinki, Tavastia. Torstai 25.9.2014 Tampere, Klubi http://tuoniyhtye.net/ liput: Tiketti

Teräsbetoni tekee paluun Manowarin Magic Circle Festivalilla Helsingin Suvilahdessa!

Minni Yleinen

Manowar -yhtyeen lanseeraama Magic Circle Festival laajentaa esiintyjäkattaustaan ja 26.7 festarilavalla nähdään myös legendaarinen suomalainen heavy-yhtye Teräsbetoni, joka tekee ainutlaatuisen come back -keikan festivaalin yhteydessä. Teräsbetonin vokalisti-basisti J.Ahola kommentoi: “Vaikka Teräsbetonin ei pitänyt tänä vuonna aktivoitua, emme voineet kuin teroittaa kirveet ja kaivaa nahkapanssarit etuajassa esille saadessamme kutsun Manowarin Magic …

Lullacry jättää jäähyväiset

Minni Yleinen

Helsinkiläinen Lullacry jättää jäähyväiset tänä keväänä. Bändi heittää viimeisen keikkansa Tavastialla 10.5. ja julkaisee tuplakokoelmalevyn ”Legacy 1998-2014” sitä edeltävänä päivänä. Kokoelmalevyltä löytyy yksi uusi biisi, alkuperäisen solistin Tanya Kemppaisen vetämä ”Hell On High Heels”. Biisi äänitettiin alkuvuodesta Astia-studiolla Anssi Kipon toimesta. Lullacry julkaisi debyyttilevynsä ”Sweet Desire” vuonna 1998. Bändin viides …

SHEAR DragonWhiten keikkamyyntiin

Minni Yleinen

Shear on Helsinkiläinen, vuonna 2008 perustettu, naislauluvetoinen melodinen metallibändi. Shearin tavaramerkkeihin kuuluu omaleimainen tapa yhdistellä metallimusiikkiin eri elementtejä, aina raskaista ja rouheista riffeistä stadioneita halkoviin kertoäskeisiin. Yhtyeen ainutlaatuisen soundin kruunaa solisti Alexa Lerouxin monimuotoinen tulkinta. Lavalla Shear on parhaimmillaan sillä bändin vahvuuksiin kuuluvat energiset ja hikiset live-esiintymiset. Yhtyeen toinen pitkäsoitto …