10 vuotta sitten ilmestyneellä Metallitotuus-debyyttilevyllään ihastuttanut ja vihastuttanut Teräsbetoni nähdään tulevana kesänä taas lavoilla. Vuonna 2011 tauolle aktiivitoiminnastaan jäänyt yhtye on tämän jälkeen esiintynyt vain kahdella erityiskeikalla. Tien päälle bändin ajaa tälläkin kertaa into ja palo soittaa rehtiä heavy metallia. Debyyttilevyn juhlavuosi antaa luonnollisen teeman näille esiintymisille: ”Metallitotuus on platinamyynteineen kiistatta menestynein levytyksemme ja sen biisit tuntuvat rautaisilta tänäkin päivänä myös omasta mielestämme. Albumin äänimaailmaan emme ole olleet välttämättä täysin tyytyväisiä, joten nyt on hyvä sauma toteuttaa levyn biisit raa’an livesoundin voimin – aivan kuten kuuluukin!”, taustoittaa kitaristi V.Rantanen.

Teräsbetoni astuu lauteille Turun Down By The Laituri –tapahtumassa 31. heinäkuuta. Kaupunki on ollut Teräsbetonille läpi vuosien tärkeä kannatusalue ja yhtyeen riveissä odotetaan tunnelman olevan vertaansa vailla tälläkin kertaa. Myös muita esiintymisiä kesälle on sovittu ja näistä yhtye tiedottaa kevään edetessä.

Vuonna 2003 perustettu Teräsbetoni on suomenkielisen metallimusiikin kärkinimi, joka menestyslevyjen ja satojen keikkojen lisäksi tunnetaan myös Suomen euroviisuedustuksesta vuodelta 2008.

www.terasbetoni.com

TB

Keikat:

5.6.2015 Tampere, South Park Festival

10,7.2015 Helsinki, Tavastia Klubi

31.7.2015 Turku, DBTL Festival

Share in
Tagged in