Jarkko Ahola ja Vakka-Suomen Panimo (VASP) Uudestakaupungista ovat yhdistäneet voimansa, jonka tuloksena juuri starttaavan My Way-kiertueen yhteydessäkin voi nauttia Ahola Special Bitter-olutta, jota lyhyemmin ASB:ksi kutsutaan.

– Tämä oluthan on sikäli varma nakki maun suhteen, että sain kunniakseni oman oluen jo viime vuonna VASPilta, Ahola kertoo.

Sillä kertaa saatavuus oli pieni, mutta nyt samaista olutta saa myös pullossa muutamien dedikoitujen hanaolutravintoloiden ohella. Nimi ASB mukailee englantilaista ESB-olutta ja maun suhteenkin ollaan sinne päin.

– Toisin sanoen meripihkan ruskea, helmeilevän hedelmäinen ja varsin tuhdisti humaloitu ale-tyyppinen olut on tiedossa. ASB:n etuna esikuvaansa on sen helppo juotavuus ja raikkaus sekä kevyemmät prosentit, Ahola jatkaa.

– Oluen ystävänä tällaiseen juttuun ei minua tarvinnut kauaa ensimmäistä kertaa houkutella. Tällä kertaahan idea tuli periaatteessa itseltä, että kiinnostaisiko tehdä vähän lisää samaista juomaa, kun omaa salikiertuetta pukkaa ja liput ovat käyneet hienosti kaupaksi. Onneksi VASPilla oltiin heti hyvällä meiningillä mukana.

 

Jarkko Aholan ennakkoon jo lähes loppuunmyyty My Way -kiertue starttaa lauantaina 12.09 Kuopion Musiikkikeskuksesta ja päättyy 17.10 Jyväskylään.

Konsertit:
12.09 Kuopio, Musiikkikeskus
19.09 Tampere, Tamperetalo
30.09 Helsinki, Savoy-teatteri
01.10 Helsinki, Savoy-teatteri
10.10 Oulu, Madetojan sali
16.10 Lahti, Sibeliustalo
17.10 Jyväskylä, Paviljonki

Lipunmyyntitiedot:

http://www.jahola.com/projects/tour2015/

 

Jii_tour

Share in
Tagged in