Venäjäksi laulava suomalainen raskasmetalliyhtye KYPCK (Kursk) julkaisee kolmannen studioalbuminsa maaliskuun 21. päivänä. ”Имена на стене” -levyllä yhtyeen lohduton äänimaailma sulautuu pyhän hullun huuruisista visioista kirjoitettuihin ajankohtaisiin teksteihin.

”Lyriikoiden työstäminen oli vaikeampaa kuin aiemmin. Lopulta inspiraatio aihemaailmaan löytyi KGB-museosta ja Tallinnan katukuvasta. Röyhkeissä teksteissä siteerataan Putinia ja käsitellään mm. nyky-Venäjää, dinosauruksia ja rekka-autoja. Kaikkea isoa ja raskasta. Ainakin venäläiset ovat innoissaan”, kertoo bändin laulaja E. Seppänen.

Imena Na Stene (Nimet seinässä) on monisävyinen ja suoraviivaisesti runnova kokonaisuus. Vaikka uutukainen edustaakin selkeää vastareaktiota äärimmäisen raskaalle ”Nizhe” -albumille, takki ei KYPCK-leirissä käänny. Viisikko jatkaa tarpomista Barentsinmeren kylmissä pohjavirtauksissa yhdessä synkkien ääniaaltojen herran, tuottaja Hiili Hiilesmaan kanssa. Levyn musiikillista kerrontaa värittää Pripjatin hyytävää aavekaupunkia esittelevä kansitaide.

Keväällä KYPCK esiintyy Suomessa Babel Tour -kiertueen pääesiintyjänä. Itänaapurin historiaan liittyvillä videoprojisoinneilla, rynnäkkökiväärin muotoisella kitaralla ja yksikielisellä bassolla maustettuja keikkoja on luvassa tusinan verran. Syksyksi bändi suuntaa kohti suurta ja mahtavaa.

Bändin uran toistaiseksi kattavin Venäjän kiertue starttaa 19.9. ja ulottuu paikkoihin, joissa ei muut länsibändit vieraile. Keikkakaupunkeja on tähän mennessä varmistunut 11: Pietari, Moskova, Vladimir, Nizhnyi, Novgorod, Perm, Yekaterinburg, Omsk, Novosibirsk, Tomsk, Krasnoyarsk ja Mongolian rajalla saakka sijaitseva Irkutsk. KYPCKin suosiota viisumirajan tuolla puolen alleviivaa menestys suurimman venäjänkielisen radion kuulijaäänestyksessä. Yhtye kuittasi taannoin voiton viikottaisessa paras uusi biisi-sarjassa. Saavutus on merkittävä, sillä kanava soittaa ainoastaan venäjäksi esitettyä musiikkia.

KYPCK2

Share in
Tagged in