Uncategorized

Voimabiisi meille kaikille

20 lokakuun, 2023

VOIMABIISI MEILLE KAIKILLE

Sani on tunnettu ja suosittu laulaja, säveltäjä, sanoittaja ja näyttelijä. Hän on esiintynyt lukuisissa tv-ohjelmissa sekä näytellyt erilaisissa teatterirooleissa. Artistin vuosi 2023 lähti vahvasti käyntiin uuden popbiisin Sydänhuone siivittämänä. Kappale kohosi nopeasti mm. Radio Top 20 -listan sijalle 2. Tätä seurasi upea Victorian putoukset höystettynä päivään soundiin kiinnitetyllä REMIX-versiolla. Julkaistut biisit ja versio ovat edelleen vahvasti soitossa eri foorumeilla.

Sani julkaisee 20.10.2023 suoraan ydinsyksyyn todella A-luokan popbiisin ja jatkaa samalla upeasti uudelleen menestyksekkäästi käynnistynyttä soolouransa.

– ”Mä voin sanoo suoraan en pelkää mitään”. Biisin avaava rivi on vahva statement, joka kantaa läpi koko kappaleen teemaa. Kaunis on aikuisen ja elämän monet puolet nähneen henkilön voimabiisi, Sani kertoo singlestä. Biisileirillä syntynyt koukuttava kappale päätyi täysin selkeästi seuraavaksi singlevalinnaksi. Kokonaisuus eletystä elämästä nostattaa ihokarvat pystyyn ja tunteet pintaan jopa raavaalla miehelläkin – nyt ollaan todella ison äärellä.

Uncategorized

Guitar Slingers iskee Bostonin hittislovarilla

24 maaliskuun, 2023

Guitar Slingers iskee Bostonin hittislovarilla
– Amanda on yhtyeelle pitkäaikainen ”kuin oma biisi”, joka löysi vihdoin muotonsa tuottaja Jimmy Westerlundin kanssa
 

Guitar Slingers julkaisee vielä tänä vuonna seuraavan albuminsa. Valmistautuminen rockyhtyeen pitkäsoittoon alkoi lokakuussa 2022, kun Guitar Slingers palasi levylle ja estradeille Freedom Day -singlen myötä.

Toinen siivu tulevalta levyltä on nyt uunituore. Amanda on biisinä vanha, mutta Guitar Slingers tunsi vasta nyt, että kappale on löytänyt lopullisen paikkansa yli 30-vuotiaan bändin tuotannossa.

Amandan alkuperäisversio soi Boston-yhtyeen vuoden 1986 Third Stage -albumin avausraitana ja hittisinglenä.

”Amanda on ollu Slingersin setissä ihan alkuajoista asti. Siitä on tullut vähän niin kuin meidän oma biisi. Meillä on ollut aina mielessä äänittää se levylle asti. Nyt viimeinkin saatiin se tehtyä Jimmy Westerlundin kanssa. Olen todella tyytyväinen kappaleen tuotantoon ja sitä kautta syntyvään yleissoundiin”, laulaja Jore Marjaranta toteaa.

Kitaristi Ben Granfelt löysi tulevaa pitkäsoittoa suunnitellessaan slovarin kokoisen aukon kokonaisuudessa.

”Nyt kun ollaan äänittämässä uutta matskua, niin huomasin, että en ollut säveltänyt ainoatakaan balladia. Amanda oli tietenkin oikea ratkaisu siihen ”ongelmaan”. Guitar Slingersin versio on Jorea parhaimmillaan; täydellinen suoritus”, Granfelt kehuu.

Suomalaisen AOR:n johtotähti on vuonna 2023 uransa parhaassa iskussa. Kokeneiden ja kovakuntoisten muusikoiden yhtye teki mittavan uran 1990-luvulla ja meni sittemmin tauolle, kun bändin jäsenet työllistyivät kukin tahoilleen. Nyt Guitar Slingers on taas täällä: tällä kertaa herkästi ja suurella tunteella, kuten Amandan luonteeseen kuuluu.  

Guitar Slingers on:
Jore Marjaranta, laulu
Ben Granfelt, kitara, laulu
Petri Auer, koskettimet
Vesa Kääpä, basso, laulu
Kai Jokiaho, rummut.

Tulevat Guitar Slingers -keikat:
6.4. Hyvinkään Sali, Hyvinkää
15.4. Krapin Paja, Tuusula
26.4. Sellosali, Leppävaara
7.7. On the Rocks, Helsinki

Uncategorized

Sani: Sydänhuone

9 maaliskuun, 2023

Säv. Jussi Rasinkangas, Timo Taivaskero
San. Johanna Viksten, Jussi Rasinkangas
Sov. Timo Taivaskero, Samuli Erkkilä, Janne Rajala, Okke Komulainen ja Jani Auvinen
Producer: Samuli Erkkilä

Sani on tunnettu ja suosittu laulaja, säveltäjä, sanoittaja ja näyttelijä. Hän on esiintynyt lukuisissa tv-ohjelmissa sekä näytellyt erilaisissa teatterirooleissa. Laulajana Sani tuli koko kansan tietoisuuteen legendaarisen Aikakone-yhtyeen solistina – yhtye keikkailee edelleen ahkerasti ympäri Suomen. Hänen soolouraan on sisältynyt mm. menestyksekkäitä duettoja, yksi näistä on ollut jo klassikoksi muodostunut Tuhat yötä Samuli Edelmannin kanssa. Lahjakas Sani on myös säveltänyt ja sanoittanut kappaleita monille tunnetuille kotimaisille artisteille.

Artistin vuosi 2023 lähtee käyntiin vahvan uuden pop-soolomateriaalin siivittämänä. Odotettavissa on melodista ja tarttuvaa aikuispoppia, jonka tulkitsijana Sani on kiistatta Suomen kärkikastia. Uusin soolojulkaisu on tarttuva ja radioystävällinen Sydänhuone. Albumikokonaisuutta on luvassa vuoden 2024 alussa.

” Laulu on omistettu kaikille elämän tärkeille ihmisille. Omistettu heille, joita näemme usein, mutta myös heille, joita tapaamme harvemmin, mitä tahtoisimme. Vaikka ollaan jouduttu olemaan erillämme, vaikka joskus kiire tempaisee eri suuntiin, rakkaat ihmiset asuvat sydämen huoneissa – aina. Sulje silmäsi ja mieti, että kenelle Sinä haluaisit omistaa tämän laulun? ”, Johanna Viksten, sanoittaja.

”Itse kun kuulin tämän hienon kappaleen demon jo useampi vuosi sitten ensimmäistä kertaa, tunsin sen tekstin välittömästi omakseni. Olin juuri tuolloin henkilökohtaisesti joutunut kokemaan haastavia asioita ja sain niihin lohtua tärkeiltä lähimmiltä ystäviltäni, jotka jaksoivat kuunnella ja kannustaa eteenpäin. Vaikka elämässä tulisi vastaan mitä kuoppaa tahansa, kukaan ei lopulta voi viedä omaa sydänhuonettasi, eikä sitä tunnetta, jota siellä koet”, Sani.

Uutta materiaalia ovat olleet työstämässä arvostetut muusikot: Teemu Viinikainen, Okke Komulainen, Janne Rajala, Samuli Erkkilä, Jani Auvinen. Sydänhuone-kappaleen on säveltänyt Jussi Rasinkangas ja Timo Taivaskero, sanoituksen takaa löytyy Johanna Viksten ja Jussi Rasinkangas. Tallenteen taiteellisesta tuotannosta vastaa Samuli Erkkilä. Vierailevana kitaristina Teemu Viinikainen.

Sydänhuone:

https://www.youtube.com/watch?v=o-pjV0jnCjw
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Timo Niemi Tornado Promotions
+ 358 400 487 715, tornado.promotions@dnainternet.net

Music Company
BrandLoud Entertainment
brandloudentertainment@gmail.com

Keikat:
Minni Kumpuvuori, Ohjelmapalvelu Dragonwhite Oy
+ 358 50 5171 671, minni@dragonwhite.com 

Uncategorized

MARION RUNG on suomalainen laulaja, joka on menestyksekkäästi esiintynyt jo yli 60 vuotta.

17 tammikuun, 2023

Erityisesti Marion muistetaan menestyksestään Suomen euroviisuedustajana 1962 ja 1973, sekä kaksinkertaisena Sopotin laulukilpailun voittajana. Vuonna 1980 Sopotissa voitto tuli laululla ”Hyvästi yö”, josta on vuosien varrella muodostunut yksi Marionin suosituimmista lauluista. Marion saavutti 1970 -luvulla suosiota Suomen ulkopuolellakin, kun ”El Bimbo”, ”Kylähäät” ja ”Señorita por favor” nousivat listoille niin Suomessa, kuin Saksan liittotasavallassa. ”El Bimbo” -albumista Marion on saanut platinalevyn.

Marion on myös yksi Suomen ravintolashow -ohjelmien uranuurtaja 1960 -luvulta lähtien.

Vuosina 1961–2015 Marion on levyttänyt omien laskujensa mukaan 400 laulua.

Sydämellisesti tervetuloa Dragonwhitelle Marion!

Uncategorized

90-luvun superbändi Guitar Slingers palaa täydellä voimalla!

7 lokakuun, 2022

90-luvun superbändi Guitar Slingers palaa täydellä voimalla!

Jimmy Westerlundin tuottama mahtipontinen Freedom Day -single on esimakua ensi vuonna julkaistavalta albumilta.

Jore Marjarannan ja Ben Granfeltin luotsaama Guitar Slingers aiheutti positiivista kaaosta 1990-luvulla olleen tuon vuosikymmenen suosituimpia bile-rockbändejä, ja bändi nähtiin myös muun muassa Lynyrd Skynyrdin, Meatloafin ja Deep Purplen lämmittellijänä. Bändi sai myös kansainvälistä menestystä esiintyen esimerkiksi kiertäen ympäri Euroopan Wishbone Ashin kanssa vuonna 1998. Kyseessä oli upea kiertue, joka johti myös Granfeltin liittymiseen Wishbone Ashiin 2001.

Guitar Slingers ei koskaan varsinaisesti laittanut pillejä pussiin, mutta toiminta hiipui väistämättä perustajajäsenten keskittyessä omiin uriinsa, ja kesti yli 15 vuotta ennen kuin aika oli kypsä jälleen yhteisille askelille. Jo vuonna 2019 virinnyt, mutta tuolloin pandemian torppaama paluu on nyt hieno tosiasia.

Tänään julkaistu uusi Freedom Day -single kuvastaa hyvin niin bändin sisäisiä kuin koko pandemiasta toipuvan ihmiskunnan tuntoja .Freedom Day on mahtipontinen ja hyväntuulinen kappale musiikin tärkeydestä kaikkien elämässä.

”Tammikuussa 2022 heräsin ammulla otin kitaran käteen ja biisi syntyi viidessä minuutissa – en tiedä miksi, mutta tuntui vaan siltä, että ’tää on hyvä’. Tekstin valmistui pari kuukautta myöhemmin, kun olin varmistamassa omaa Saksan-kiertuetta ja yhteydessä saksalaisiin promottoreihin. Kaikki hokivat samaa… ’Wen ze Freedom Day comes vi vill rock again!’ Se jäi mieleen”, Ben Granfelt kertoo.

“Ben on tehnyt hienon uuden laulun, joka on mielestäni ehdottomasti Guitar Slingersin paras biisi ikinä. Se kiteyttää täydellisesti sen fiiliksen, kun vihdoinkin voimme palata keikoille ja voimme kohdata yleisömme, iloiten elämästä ja nauttien livemusiikista”, Jore Marjaranta lisää.

Kyseessä on myös ensimmäinen yhteistyössä tuottaja Jimmy Westerlundin kanssa tehty kappale. Aiemmin muun muassa One Desiren, Jonne Aaronin sekä Brother Firetriben biisejä hiteiksi loihtinut Westerlund ja Ben Granfelt työstävät tällä hetkellä lisää materiaalia Guitar Slingersin ensi vuodelle kaavaillulle uudelle studioalbumille.

Tuota levyä odotellessa bändi on julkaisssut alun perin vuonna 1999 ilmestyneen That Little Something -albumin viimein myös diginä. Bändi on myös aktivoitunut jo nyt keikoille, joista seuraavat kuullaan joulukuun alussa.

“Bändin tarkoitus oli aina viihdyttää yleisöä yhtä paljon kun itseämme hyvällä musiikilla ja pitää hauskaa, ja näinä aikoina se on vielä tärkeätä että päästään pois rankasta arkitilanteesta ja mailman tilanteesta edes hetkeksi meidän keikoilla.”

Näe Guitar Slingers livenä:
8.10 Möysän Musaklubi, Lahti
12.10 Tavastia, Helsinki
1.12 YO-Talo, Tampere
2.12 Legends of Rock, Kajaani

”Meidän musiikki luokitellaan aikuisrokiksi (AOR), ja nyt kun viihdoin ollaan aikuisia niin homma toimii hyvin, osataan jopa soittaa oikein”, kertoo Ben Granfelt veistelee.


Guitar Slingers on:
Jore Marjaranta, laulu
Ben Granfelt, kitara, laulu
Petri Auer, koskettimet
Vesa Kääpä, basso, laulu
Kai Jokiaho, rummut

Freedom Day Spotifyssä: https://open.spotify.com/album/2GfRJIk5y8lRd7ywHi5JCw?si=8E56AkrrTcSsT3YaV9IwPQ

Facebook: https://www.facebook.com/GuitarSlingers

Uncategorized

hlahu

18 huhtikuun, 2022

CATCATIN 30-VUOTISJUHLAHUMUN SINGLE

Uuden singlen melodia avaa Katjan upeaa kehittymistä säveltäjänä, johon Antti Turpeisen tuntui taas olleen helppo virittää omat instrumenttinsa.

Sanoituksesta vastaa tosifani Juha-Matti Tammela, joka on kyennyt riimittämään lauluksi CatCatin kauniin elämän ja sen filosofian. 

Pitkänperjantain julkaisuajankohta puolestaan haluaa tervehtiä teologiaa opiskelevaa Virpiä, joka viettää pääsiäisensä viidakossa, 

rohjeten uudelleen asettaa itsensä selviytymään olosuhteissa, joihin nykyihminen ei hevin sopeudu.

Kiitos Virpi ja Katja teille näistä elämyksellisistä vuosikymmenistä kanssanne!        
Kuuntele CatCat – Kaunis Elämä 
https://open.spotify.com/track/3pwwFz2w15DWIwx3DwogDV?si=ef0d5e15382e47ee

Uncategorized

Ilari Hämäläinen

13 huhtikuun, 2022
Post Image

Ilari Hämäläinen on pitkän uran tehnyt muusikko, joka on viime vuosina ottanut voimakkaita askelia kohti artistin uraa laulajana ja lauluntekijänä. Hänet muistetaan useimmiten The Voice Of Finland -ohjelmasta, jossa hänet valittiin vuoden valovoimaisimmaksi artistiksi.

Moni on myös saattanut törmätä häneen musikaalilavoilla (Badding, Kirka, Grease, Hair, Rent)  ja  lisäksi  toisten artistien taustamuusikkona. Näistä mainittakoon Kaija Koo, Pete Parkkonen ja Katri Ylander.

Omilla keikoillaan Ilari esittää omia kappaleitaan, sekä tarkkaan valikoituja lainakappaleita. Kappalevalinnat seuraavat tiiviisti illan tunnelmaa ja Ilari pyrkii keikoillaan vilpittömään ja intensiiviseen vuorovaikutukseen yleisönsä kanssa, ajautumatta kuitenkaan tahdottomaksi jukeboxiksi.

Bändikeikkaa Ilari tekee Ice Eye-yhtyeensä (Samuli Federley, Ville ”Welho” Siuruainen, Lauri Hämäläinen)  kera, eikä niitä kannata missata, sillä silloin mennään vielä astetta kovemmilla kierroksilla. Biisien sovitukset kuullaan alkuperäisinä levyversioina ja virtuoosimainen bändi hämmästyttää kuulijat monipuolisuudellaan.

Tarvittaessa Ilari tekee myös akustisia esiintymisiä.

Tervetuloa Dragonwhiteen Ilari!

Uncategorized

Twist Twist Erkinharjun, Tipe Johnsonin ja kumppaneiden uusi projekti MegaSnake julkaisi ensimmäisen kappaleensa

12 toukokuun, 2021
Post Image

Noin vuosi sitten kasattu MegaSnake koostuu melko monessa liemessä keitetyistä konkareista. Sen muodostaa laulaja Richard ”Tipe” Johnson (Leningrad Cowboys, Gringos Locos, Apocalyptican livekokoonpano), rumpali Twist Twist Erkinharju (Peer Günt, Leningrad Cowboys, Los Bastardos Finlandeses), kitaristi Samuel Hjelt (Kings of Modesty, ex-Ancara) sekä basisti Henrik Tuura (Kings of Modesty, Killer Kachina).

Yhtye solmi vastikään levytyssopimuksen Inverse Recordsin kanssa ja nyt on julkaistu ensimmäinen single, ”Sun Don´t Shine”, jota bändi luonnehtii ”kivaksi kesäbiisiksi”.

Kuuntele ”Sun Don’t Shine”:
Spotify: https://spoti.fi/3gZk1WG
Youtube: https://youtu.be/IwPQWWQVRuo
Bandcamp: https://megasnake.bandcamp.com/
Apple Music: Siitä https://apple.co/3h5UgnG
Amazon: https://amzn.to/3emTZen
Deezer: https://www.deezer.com/us/album/225707852
Tidal: https://listen.tidal.com/album/181930076

”MegaSnake toivoo koronan hellittävän, jotta bändi pääsisi keikoille luomaan nahkansa ja iskemään myrkkyhampaansa teidän kuulohermoihinne. Toivottavasti bändin kemia ja hyvä henki välittyy videossa”, kuuluvat yhtyeen terveiset.

Tervetuloa Dragonwhitelle MegaSnake!!!

https://www.facebook.com/megasnake.fi
https://megasnake.bandcamp.com/

Uncategorized

CatCat uutuus – Hengissä – kiitää viisufiiliksissä

30 huhtikuun, 2021

Hengissä – kappale tulee kuin mittatilauksesta siirtämään Suomen koronan jälkeiseen aikaan. Sodastakin selvittiin!

Positiivisen mielen suurlähettiläät Virpi ja Katja Kätkä ovat eläneet myös koronan varjossa, mutta he päättivät laulaa hankaluudet suohon.         

Mieleen tulee paluulento Dublinista Helsinkiin tasan 27 vuotta sitten. Koneessa oli enemmistö euroviisudelegaatiosta sydän täynnä pettymistä Bye Bye Babyn sijoittumiseen. Tytöt antoivat silti hymyssä suin haastatteluja ja pitivät lystiä yllä. Reitti oli selvä, nyt opiskellaan enemmän ja lauletaan vähemmän. Molemmista tuli kympin tyttöjä siinäkin, laulu-uran jäämättä silti varjoon. Siksi ei ole sattumaa, että tämä julkaisu ajoitetaan koronaexitin ja viisujen alle muistuttamaan, että vastoinkäymiset kuuluvat elämään ja ne kasvattavat parempia ihmisiä kuin myötämäet.

Hengissä on Tauskin CatCatille mittatilauksena tekemä voimaannuttamislaulu, jonka tarkoitus on välittää voittajafiilis kaikelle kansalle. Tulevaisuus voidaan kohdata sillä tietoisuudella, että kaikki, jotka tätäkin lukevat ovat HENGISSÄ.  

Käänteentekevää fanipalvelua CatCat käyttöliittymä  ks. https://snd.click/CatCat-uutuus

Youtube   https://www.youtube.com/watch?v=-iJbRszIA94

Spotify https://open.spotify.com/album/0W2o3Y8qreojxH5s8jI3B2?highlight=spotify:track:0xlnFwlOb18hjqLOK3UK7L

Uncategorized

Nitte Valo artistirosteriin

23 helmikuun, 2021
Post Image

Nitte Valo tuli tunnetuksi alunperin Battle Beastin komeaäänisenä laulajana, johon hänet valittiin v.2008 Muusikoiden.net -sivustolla olleen hakuilmoituksen kautta. Valo oli Battle Beastin keulilla 2008-2012, jonka jälkeen hän toimi vokalistina Burning Point sekä Seraphiel -yhtyeissä.

Tällä hetkellä hän vaikuttaa yhtyeissä Dreamtale ja Volymian.

Nitte Valo on tehnyt taustalauluja ja feattauksia lukuisille bändeille uransa aikana. Muunmuassa Ensiferum, Cardiant, Hasta La Vista Social Club, Metal De Facto.

Niteltä luonnistuu heavyrockin lisäksi loistavasti myös pop, rock, kuin iskelmäkin, niin suomeksi kuin englanniksikin.

Lämpimästi tervetuloa Nitte!